saaristolaisleipä

saaristolaisleipä

Yksi pitkäaikaisimpia jouluruokatraditioitani on ollut leipoa saaristolaisleipää juuri ennen joulupyhiä. Jo varmaankin yli kymmenen vuotta olen joka vuosi leiponut tällä samalla reseptillä muutaman leivän jouluksi. Saaristolaisleipä sopii tietysti muihinkin vuodenaikoihin ja leipää tulee silloin tällöin tehtyä muutenkin mutta erityisesti jouluisin sitä on mielestäni pakko olla. Meillä saaristolaisleipä kuuluu sellaisenaan joulupöytään lisukkeeksi mutta se sopii erittäin hyvin myös skagenröran tai graavilohen kanssa. Ohjeesta tulee noin kaksi-kolme leipää riippuen vuokien koosta. Leivät voi hyvin leipoa reippaasti etukäteen, ne ovat parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua leipomisesta mutta ne voi hyvin myös pakastaa.

Tarvitset:

  • 1l piimää
  • 75g hiivaa
  • 3dl siirappia
  • 1 rkl suolaa
  • 3 dl kaljamaltaita
  • 3 dl vehnäleseitä
  • 3 dl ruisjauhoja
  • 8-10 dl vehnäjauhoja
  • Voiteluun siirappivettä (1/3 osa siirappia)

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja sekoita siihen hiiva. Sekoita joukkoon siirappi ja suola. Lisää kaljamaltaat, vehnäleseet ja ruisjauhot. Sekoita tasaiseksi. Lisää vähitellen vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi esim monitoimikoneella. Lisää jauhoja sopiva määrä sen mukaan että taikina jää selvästi löysäksi mutta ei kuitenkaan nestemäiseksi. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan nousta noin 1,5 tuntia.

Voitele kaksi tai kolme leipävuokaa ja jaa taikina vuokiin. Jätä vuoat puolilleen ja anna nousta noin tunnin ajan. Paista leipiä uunin alimmalla tasolla 175-asteessa noin 2 tuntia. Kun leivät ovat kypsyneet 1,5h, valele ne siirappivedellä ja peitä tarvittaessa foliolla ettei pinta pala. Kumoa kypsät leivät ritilälle liinan alle jäähtymään. Kun leivät ovat jäähtyneet, kääri ne leivinpaperiin tai folioon ja anna tekeytyä viileässä muutaman päivän ajan niin ne ovat parhaimmillaan.

saaristolaisleipä resepti

Comments

  1. I’ll immediately grab your rss as I can’t in finding
    your email subscription hyperlink or newsletter service.
    Do you have any? Kindly permit me know in order that I may subscribe.
    Thanks.

  2. Do you mind if I quote a couple of your posts as long as I provide credit and sources back to
    your site? My blog is in the exact same area of interest as yours and my users would genuinely benefit from some of the information you provide
    here. Please let me know if this alright with you.

    Thank you!

    Also visit my web site :: http://www.casinowin168.com

  3. I carry on listening to the news bulletin speak about receiving boundless online grant applications so I
    have been looking around for the finest
    site to get one. Could you tell me please, where could i find some?

    Also visit my web-site :: audiodat.ru

Latest from Instagram

Copyright © 2024 · Theme by 17th Avenue

Copyright © 2024 · Amelia on Genesis Framework · WordPress · Log in